Joogaohjaaja Sanna Bjurström

Tervetuloa sydämen polulle!

Olen Sanna, ikuinen uuden oppija. Tunteet ja niiden kehollisuus sekä kehomieliyhteyden vahvistaminen ovat jatkuvan mielenkiintoni kohteena.

Vahvan kehomielivälisen yhteyden ansiosta ymmärsin muutama vuosi sitten hiljentää tahtia, onneksi ennen kuin oli liian myöhäistä. Joogan kautta olin oppinut kiinnittämään huomiotani enemmän kehollisiin tuntemuksiin. Tunsin kuinka suorittava liikunta oli hektisessä elämässäni tuolloin enemmän stressitekijä, kuin hyvää oloa tuottava asia. Samaan aikaan sairastuin myös pitkäkestoiseen flunssaan, joka viimein pakotti minut pysähtymään.

Joogasta opitun lempeyden avulla sallin pysähtymisen itselleni. Huomasin arkeni kuormittavuuden niin keholleni kuin mielelleni. Ymmärsin hiljentää tahtia. Tästä menikin reilu kaksi vuotta ennen kuin pystyin edes ajattelemaan kovaa fyysistä kuormitusta keholleni.

Joogaohjaaja ja tunnevyöhyketerapeutti Sanna Bjurström

Monet sanovat minua rohkeaksi, omasta mielestäni elän vain itseni näköistä elämää. Asiakkailtani olen saanut palautetta, että ohjaustapani on lempeää, rauhallista sekä selkeää. Tunnevyöhyketerapiassa asiakkaani kertovat usein minun kohtaamiseni olleen aitoa, kuuntelevaa sekä läsnäolevaa.

Rakastan luontoa ja nautin suunnattomasti metsässä olemista. Syksyin sienestän ja marjastan, keväisin ja kesäisin samoilen luontopoluilla.

Vesi on tärkeä elementti ja nautin sen äärellä olemisesta mm. luonnonvesissä uimisesta, kalastamisesta sekä kesämökkeilystä.

KOULUTUKSET

-Heartful yoga joogaopettaja (RYT 200h)
-tunnevyöhyketerapeutti
-lasten ja nuorten joogaopettaja (RCYS 95)
-lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja
-kasvatustieteiden kandidaatti
-myofaskia yinjoogaa (RYT 20h)
- traumasovelletun joogan perusopinnot (TAY70h)

Olen käynyt myös kaksi pitkää koulutusta tantran saralla

-Wild heart Transformation ja Jatkoluokka

Joogaohjaaja ja tunnevyöhyketerapeutti Sanna Bjurström Jyväskylä
Joogaohjaaja ja tunnevyöhyketerapeutti Sanna Bjurström

Joogatunneillani hyödynnän elämäni varrella käymiäni koulutuksia ja saamiani oppeja. Yhdistelen mm. myofaskia yinjoogaa, tunnevyöhyketerapiaa (TVT), kiinalaista lääketiedettä (akupisteiden painanta sekä meridiaanit) sekä EFT:tä.

Jos mietin itseäni kymmenen vuotta taaksepäin, koen olleeni melkoinen suorittaja. Vaadin itseltäni arjessa paljon mm. äitinä sekä työntekijänä. Tuntui, että oma arvoni määräytyi sen mukaan, miten paljon suoritin.

Nykyään voin sanoa, että joogasta ja tantrasta olen löytänyt valtavasti erilaisia työkaluja, joiden avulla mm. lempeys ja armollisuus itseäni kohtaan on lisääntynyt. Olen oppinut olemaan läsnä niin hetkessä kuin erilaisten tunteidenikin kanssa. Lisäksi olen saanut näistä konkreettisia keinoja stressin vähentämiseen sekä vahvemman kehon, mielen ja sielun välisen yhteyden rakentamiseen. Kaikella tällä on myös ollut suuri merkitys tunnetaitojeni kehittymisessä. Haluan vahvistaa palveluideni kautta näitä asioita myös Sinussa <3

Joogaohjaaja ja tunnevyöhyketerapeutti Sanna Bjurström

Minulle tärkeää: